Hanhi kotieläimenä

Hanhet ovat kasvissyöjiä ja ruokailevat pääasiassa maalla, mutta viihtyvät myös vedessä. Hanhet ovat vanhimpia ihmisen kesyttämiä lintuja. Varhaisimmat viitteet hanhien pitämisestä kesylintuina tulevat Kiinasta 7000 vuotta sitten (Eda ym. 2022). Hanhien kesytyshistorialla on näin varhaisemmat juuret kuin kanan kesytyksellä. Hanhi on kesytetty kahdesta eri lajista. Eurooppalaiset hanhirodut polveutuvat merihanhesta (Anser anser), jonka arvellaan kesytetyn Kaakkois-Euroopassa tai Egyptissä 5000 vuotta sitten. Kiinalaiset rodut eli kyhmyhanhet polveutuvat joutsenhanhesta (Anser cygnoid) (Albarella 2005). Eurooppalaiset kesyhanhet ja kyhmyhanhet risteytyvät helposti keskenään ja osa hanhiroduista on risteymiä näiden kahden muodon välillä. Yhteensä hanhirotuja tunnetaan 182 (FAO 2015). Edellä mainitun tekstin olemme saaneet Oulun Yliopistolta tutkijatohtori Johanna Hongalta keväällä 2022.

Lisätietoa aiheesta löytyy kesyhanhen historiaa käsittelevästä ”kaakatuksestamme”: https://www.hanhifarmi.fi/kesyhanhen-historiaa/ 

6-viikkoisia hanhenpoikasia-Hauhalan Hanhifarmi

Kesyhanhen geneettinen tausta riippuu myös jonkin verran siitä, mistä päin maailmaa kesyhanhi on. Länsimaisten hanhien kantamuotona pidetään merihanhea Anser anser ja itämaisten hanhien kantamuotona joutsenhanhea Anser cygnoid. Kesyhanhia on useita satoja eri rotuja, jotka polveutuvat yleensä joko merihanhesta tai joutsenhanhesta (Cheng ym. 2003).”

Nämä alkusanat on poimittu eläinlääketieteen lisensiaatti Pia Blomqvistin lisensiaatintutkielmasta (2020).

Hauhalan hanhifarmi -laumanvartijakoira

Hanhifarmin vuosirytmi

Hauhalan Hanhifarmilla on omat emohanhet. Eläinaines on tuotu Tanskasta. Emot munivat maaliskuun alusta heinäkuun alkuun. Munia kerätään aina 10 päivän ajan, ja erä asetetaan hautomakoneeseen yhtä aikaa.

Hauhalan Hanhifarmilla on omat emohanhet. Eläinaines on tuotu Tanskasta. Emot munivat maaliskuun alusta heinäkuun alkuun. Munia kerätään aina 10 päivän ajan, ja erä asetetaan hautomakoneeseen yhtä aikaa. Sen jälkeen alkaa taas uusi 10 päivän keruujakso. Hautomakoneessa munista kehittyy poikasia, jotka kasvatetaan aluksi lämpimissä sisätiloissa. Poikasia kuoriutuu uusi lauma aina 10 päivän välein. Poikaset kasvatetaan omassa laumassaan alusta loppuun saakka, jolloin tiedetään niiden ikä ja lauman vaiheet. Noin kuukauden ikäisenä nuoret hanhet saavat muuttaa ulkokasvatukseen aidattuihin tarhoihin, joissa ne syövät tuoretta kasvustoa. 

Sen jälkeen alkaa taas uusi 10 päivän keruujakso. Hautomakoneessa munista kehittyy poikasia, jotka kasvatetaan aluksi lämpimissä sisätiloissa. Poikasia kuoriutuu uusi lauma aina 10 päivän välein. Poikaset kasvatetaan omassa laumassaan alusta loppuun saakka, jolloin tiedetään niiden ikä ja lauman vaiheet. Noin kuukauden ikäisenä nuoret hanhet saavat muuttaa ulkokasvatukseen aidattuihin tarhoihin, joissa ne syövät tuoretta kasvustoa. Lisärehuna on kaura- ja vehnäpohjainen omassa rehusekoittamossa valmistettu täysrehu. Hanhien kasvatusaika on noin 4,5 kuukautta. Teurastuskausi kestää vuosittain syyskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin. Vuodenvaihteessa alkaa taas emohanhien valmistautuminen seuraavaa munintakautta varten. Hanhiemojen loma kestää siis puolisen vuotta!

Lisärehuna on kaura- ja vehnäpohjainen omassa rehusekoittamossa valmistettu täysrehu. Hanhien kasvatusaika on noin 4,5 kuukautta. Teurastuskausi kestää vuosittain syyskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin. Vuodenvaihteessa alkaa taas emohanhien valmistautuminen seuraavaa munintakautta varten. Hanhiemojen loma kestää siis puolisen vuotta!

Hauhalan hanhifarmi -laumanvartijakoira

Hanhenpoikasia lemmikiksi

Hanhi on mukava kotieläin, ja se kesyyntyy ihmisen hoidettavaksi helposti. Kuitenkin hanhi viihtyy parhaiten laumassa. Hauhalan Hanhifarmilta myydään keväisin hanhenpoikasia sekä untuvikkoina että 3-4 –viikkoisina poikasina harrastelijoille. Myös pieniä eriä tilalla valmistettuja hanhirehuja voidaan myydä poikasten mukaan. Mikäli poikasten hankinta kiinnostaa, lähetä sähköpostia, niin saat vastauksena ”Hanhifarmin tipuinfon”. Poikasten noutoja keskitetään noutopäiville, joista tiedotetaan kotisivujen kaakatuksissa sekä facebook-seinällä. Helatorstai on ollut suosittu poikasten noutopäivä.

Myymme keväällä hanhenpoikasia lemmikiksi; kuvassa Erkki -hanhi Inkan sylissä.