Opiskelijoiden tekemä esittelyvideo

Youtubessa on julkaistu uusi Hauhalan Hanhifarmin esittelyvideo, joka on tehty opiskelijatyönä. Olemme mukana Xamk:n “Digillä Dialogia” -hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää sähköistä viestintää. Kevään aikana Xamk:n tradenomiopiskelijoilla oli meneillään “video ja ääni” -kurssi, johon he tarvitsivat yrityskumppaneita joille tekisivät harjoitustyönä esittelyvideon. Hankkeen yrityksiä kyseltiin mukaan. Otimme haasteen vastaan, ja nyt video on julkaistu ja katsottavissa Youtubesta.

Opiskelijoiden kurssin käytännön työn osuus osui huhtikuulle, jolloin on voimassa siipikarjan ulkonapitokielto. Koska Hanhifarmin tuotantoketjuun kuuluu olennaisena osana hanhien laidunnus kesällä, videoon otettiin mukaan edellisenä kesänä kuvattua materiaalia. Kiitos siitä kuuluu Maaseutukuriiri -hankkeen tiedottajalle Tiina Judenille, joka ystävällisesti kaiveli kuvaamansa videomateriaalit arkistoistaan ja luovutti ne opiskelijoiden käyttöön! Suuri kiitos kuuluu myös Asemaravintola Vaiha:n keittiömestari – yrittäjä Teemu Kaijaselle, joka salli opiskelijoiden käydä kuvaamassa tuotteidemme reittiä ravintolan keittiöön ja hienoksi annokseksi lautaselle saakka!

 

Jaa artikkeli...
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin